perjantai 20. huhtikuuta 2018

Valkoisten luona Saksassa

Emäntä oli pikkuveljen kanssa Villan ja Sipin luona muutaman päivän viikonvaihteessa, ja Urpo ja Kärsä olivat hoitolassa sen aikaa. Siellä oli onneksi kaikki mennyt hyvin, hoitajat "kehuivat" heitä innokkaiksi ja niin he todella olivatkin, kun emäntä tuli hakemaan heitä. Siinä taisi tulla muutamat mustelmat ihoon, kun koirat innostuivat niin kovasti tutusta hahmosta.

2018-04-20_05-45-15

Saksassa oli taas mukavaa katsella, kun koirat kulkivat vapaana joka puolella kaupunkia, eikä kukaan tullut valittamaan eikä missään näkynyt koiratappeluita. Villa ja Sipi kävivät moikkaamassa vastaantulevia koiria ihan rauhassa enimmäkseen. Koirat nuuhkaisivat toisiaan, ottivat toisinaan pari juoksuaskelta yhtä matkaa ja palasivat sitten aina omistajansa luokse.

2018-04-20_05-48-26

Suomessa ei tulisi kuuloonkaan, että kukaan pitäisi koiraa vapaana yleisessä käytössä olevassa puistossa. Myönnettäköön, ettei olisi kovin kivaa, jos vastaan tulisi kouluttamaton taistelukoira ilman remmiä, mutta suurin osa koirista tulisi varmasti ihan hyvin toimeen, jos niitä pidettäisiin pienestä pitäen vapaana melkein aina ja jos koirat saisivat kohdata toisensa omaan tahtiin ilman mitään rajoittavia remmejä.

2018-04-20_05-48-43

Kärsän kanssahan moinen ei onnistuisi enää ollenkaan, sillä hän ei ole tottunut muihin koiriin ja sekoaa jokaisesta vastaantulijasta. Jos häntä olisi pentuna viety paljon kaupungille ja pidetty vapaana esimerkiksi metsässä, niin elämä olisi paljon helpompaa.

2018-04-20_05-49-08

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti